KENELLE ONLINE-TANSSIKURSSIT ON TARKOITETTU

No ihan jokaiselle, joka haluaa oppia tanssimaan tai joka haluaa jotain uutta omaan tanssiharrastukseensa.  KOHDERYHMÄ 1: SINULLE, JOKA HALUAISIT OPPIA TANSSIMAAN, MUTTA…. Aloitamme tarjoamalla kursseja ihmisille, joilla ei ole kokemusta paritanssista. Me tanssin kanssa tekemisissä olevat tiedämme, minkälaiseen koukkuun asiassa voi jäädä, mutta ympärillämme on paljon ihmisiä, joilla ei ole tanssista minkäänlaista käsitystä ja vaikka asia jollakin tasolla kiinnostaisikin, heillä voi olla monenlaisia syitä siihen että eivät hakeudu esim. oman paikkakuntansa tanssiseuran tai -koulun kurssille. Pyrimme siis erilaisten verkostojen kautta löytämään ihmisiä, joille:
  • Arkielämä asettaa haasteita kursseilla käymiselle. Ajat ovat hankalia, matka on hankala tai asiassa on jokin muu käytännön este. Online-tanssikurssin avulla paritanssin perusteisiin pääsee tutustumaan kotona kaikessa rauhassa vaikka keskellä yötä ja mahdollisen innostuksen herättyä motivaatio järjestää aikaa varsinaiselle live-kurssille on ehkä astetta suurempi.
  • Rohkeus ei riitä livekurssitilanteen kohtaamiseen. Elämässä on kenties sattunut asioita, jotka ovat syöneet itsetuntoa, perusluonne on varovainen ja empivä tai jokin tietty asia tanssikurssitoiminnassa pelottaa. Jos en osaakaan ja muut naureskelevat kömpelyydelleni? Entä jos poljen koko ajan parini varpaita? Minua arveluttaa kohdata vieras ihminen fyysisesti lähellä….syyt voivat olla moninaisia ja online -tanssikurssin avulla tanssiin ja siihen liittyviin asioihin pääsee tutustumaan omassa rauhassa ihan yksin. Eihän siinä optimaalisesti opi varsinaista tanssitaitoa, mutta se antaa kuitenkin kiinnekohtia, jotka kenties jatkossa helpottavat livekurssille lähtemistä.
  • Minä haluaisin, mutta kumppani empii tanssikurssille lähtemistä. Tanssiminen voisi olla ihana yhteinen harrastus, mutta se, että pariskunnan molemmat osa puolet ovat siitä yhtä kiinnostuneita voi olla esteenä livekurssille lähtemiseen. Online-tanssikurssin kautta asiaan voidaan tutustua yhdessä kotona ja tehdä kenties sen jälkeen yhteinen päätös asiasta.
  • Muitakin syitä varmaan löytyy kun asiaa miettii ”uusien ihmisten” näkökulmasta —keksitkö sinä jotain?
KOHDERYHMÄ 2: SINULLE, JOLLA ON JO KOKEMUSTA PARITANSSISTA JA KAIPAAT ASIOIDEN SYVENTÄMISTÄ Jo tulevan kevään aikana tullaan lisäämään kurssivalikoimaan materiaalia paritanssia jo pidempään harrastaneille —niille, jotka haluavat monipuolistaa ja syventää osaamistaan tutuissa tanssilajeissa. Perusaskeleet, -kuviot ja perusliikkumistapa on jo hallinnassa, mutta olisi kiva saada tanssimiseen lisää laatua erilaisten tanssillisten, parityöskentelyyn tai musiikkiin tanssimiseen liittyvien harjoitteiden avulla. Ajatuksena on koota erilaisia harjoitepankkeja lajien ja/tai teemojen ympärille. Tavoitteenamme on luoda näille kahdelle kohderyhmälle online-koulusta yhteisö, jossa on mahdollisuus tavata muita kurssilaisia ja opettajia Facebookin yhteisöllisissä ryhmissä jo kurssin ostamisen harkintavaiheessa. Digitaalisessa yhteisössä käydään keskustelua tanssiin liittyvistä asioista, pohditaan yhdessä oppimiseen liittyviä asioita, jaetaan kokemuksia sekä saadaan vertaistukea ja neuvoja myös opettajilta. Opettajat ohjaavat oppilaita myös sopiville live-tanssikursseille omalla paikkakunnalta eli verkostoitumista on tarkoitus tehdä kovastikin sekä tanssikoulujen että -seurojen kanssa —online-kurssien ei missään nimessä ole tarkoitus korvata oikeaa ja aitoa livekurssia, pikemminkin toimia keinona löytää itselle sopiva kurssi. Lisäksi voidaan porukalla sopia vaikkapa yhteisestä tanssilavakokeilusta, teemapäivästä tietyn tanssilajin tiimoilta, vierailusta jollain tanssileirillä jne. jne. Digitaalisen yhteisön kautta tullaan kenties pikkuhiljaa ihan oikeasti kavereiksi ja jaetaan yhteisiä kokemuksia myös ihan oikeassa elämässä. KOHDERYHMÄ 3: SINULLE, JOKA OPETAT TAI HALUAISIT OPETTAA PARITANSSIA Tämä oli tosiaan ihan alkuperäinen ajatus ja ikään kuin vahingossa elämä toi eteen mahdollisuuden uuteen Hulluna Humppaa -projektiin kun ihan vain pohdittiin kahden huikean tyypin, Elisan ja Maijun kanssa nuorten koukuttamista paritanssiin. Tämä pohdintahetki synnytti ajatuksen käynnistää uudestaan vastaava hanke, jossa tanssikoulu sai olla mukana vuonna 2015. Tuolloin Joutsentenreitti ry myönsi 30 000 euron avustuksen Suomen Tanssinopettajain liitto ry:n hallinnoimalle hankkeelle, jonka myötä vuosien 2015-16 aikana tanssitettiin kaikki yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset Huittisissa, Punkalaitumella ja Sastamalassa. Tanssikoulumme opettaja Elisa Ahonen toimi tässä hankkeessa pääopena ja kokonaisuudesta jäi niin hyvä mieli, että halusimme palata tähän uudestaan. Maiju innostui asiasta ja hänellä on paitsi vankka kokemus paritanssimaailmasta myös paljon osaamista viestinnän ja markkinoinnin alalta, joten meistä muodostui melkoisen tehokas tiimi ja nyt on jo kuvattuna materiaalia kahteen nuorille sopivaan tanssiin, editoinnit on käynnissä ja sähköinen opettajien opas muhii takaraivossa ja odottaa syntymistään. Kirjoittelen lisää tästä projektista myöhemmin.