Tämän tangotyylejä käsittelevän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa tarkasteltiin tangon syntyä ja sitä, miten tästä tanssista tuli 1910-luvulla Euroopassa valtavan suuri muoti-ilmiö, jonka myötä aavistuksen epämääräisissä oloissa syntynyt tango sai hyväksynnän myös kotimaassaan Argentiinassa.
Tangon monet kasvot | Osa 1 | Mistä kaikki alkoi?
Sarjan toinen artikkeli käsittelee kolmen erilaisen tangotyylin kehittymistä. Kaikilla tyyleillä on juurensa tuossa 1910-luvun muoti-ilmiössä: yksi niistä syntyi tangon alkuperämaassa Argentiinassa, toinen kehittyi englantilaisten tanssinopettajien käsitellessä Pariisiin tullutta eksoottista tangotyyliä ja kolmas on ajan kuluessa kehittynyt Suomessa matkattuaan ensin Euroopan halki maahamme ja asetuttuaan asumaan myös kansan pariin.
Jokaisessa tangotyylissä on oma viehätyksensä ja jokainen niistä on omiaan palvelemaan sosiaalista tanssitilannetta, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan ja pyrkivät tanssin kielellä kertomaan tunteistaan.
Mitä nämä tangon tyylit ovat ja mikä niiden kehityskaari lyhykäisyydessään on ollut?
Argentiinalainen tangotyyli
Tango palasi siis Euroopan valloituksen jälkeen takaisin Argentiinaan ja siellä myös ylemmän luokan oli hyväksyttävä ilmiö, olihan se noussut suosioon muodin mekassa Pariisissa. Tango oli kehittynyt Argentiinassa lähinnä esittävänä taiteena ja Euroopan valloituksen jälkeen sitä muokattiin katsojien toiveiden mukaiseksi. Euroopassa tango oli näyttäytynyt intohimoisena ja jännittävänä ilmiönä, niinpä se sai näitä muotoja myös kotimaan näyttämöillä.
Vuosia 1935-1955 sanotaan tangon kulta-ajaksi Buenos Airesissa. Maria Laurenin Oulun ammattikorkekoululle tekemän opinnäytetyön mukaan tangoa tanssittiin laitakaupungin klubeilla ja keskustan tanssisalongeissa, sitä harjoiteltiin miesten kesken practicoissa ja naisten kesken kotona. Muutamia tanssikoulujakin oli ja tyylejä oli erilaisia riippuen asuinpaikasta ja tanssiyhteisöstä. Tietyllä alueella tyyliin kuului rauhallinen kävely ja pidemmät askeleet (salonkitango) ja toisissa paikoissa tanssittiin lyhyemmillä askeleilla ja suuntaa terävästi vaihtaen (orillero). Toisaalta kukin tanssija koetti tanssia yksilöllisesti ja omia kuvioita keksien.
Ensimmäinen tanssija joka avasi tanssiotteen oli Laurenin työn mukaan tanssija nimeltä Jorge "El Loco" Marquez, joka 1940-luvullla otti vaikutteita ihailemastaan Fred Astairesta ja alkoi tehdä uudenlaisia, jopa akrobaattisia liikkeitä: ganchos, sacadas ja saltos. Hän otti tilaa itselleen ja antoi tilaa naiselle.
1950-luvulla tangotanssi oli suuressa murroksessa ja kehityksessä. Vanhan kaartin tanssijat olivat vielä elossa ja tanssivat, mutta uudet nuoret tanssijat kuten Juan Carlos Copes ja Eduardo Arquimbau ottivat ensimmäisiä askeleitaan ja olivat valmiit viemään tanssia uuteen suuntaan. Myös vientityyli muuttui: viejä alkoi viedä rintakehällä ja vartalolla, kun aiemmin vienti tapahtui käsillä ja seuraajan selästä. 1960-luvulle tultaessa tanssijat tanssivat tyylillä, johon kuuluivat kävelyt (caminata), matalat ja korkeat voleot, sacadat, ganchot, hypyt, girot eli käännökset oikealle ja vasemmalle sekä enrosquet.
1950-luvun puolivälissä tangon suosio Argentiinassa alkoi hiipua. Lauletun tangon suosio alkoi kasvaa, ja tanssisalonkeja sulkeutui. Tanssittu tango siirtyi yhä enemmän näyttämölle ja televisioon, ja innostuneet nuoret tanssijat alkoivat ryhtyä ammattilaisiksi. Tämän kehityksen myötä tangossa alkoivat eriytyä sosiaalinen ja esittävä tanssi. 1970-luvulla kulttuurin ja politiikan muutos Argentiinassa vaikutti tangon suosioon. Diktatuurin aikana milongoissa kävi vain vähän ihmisiä ja tangon suosio oli alhainen. Tanssijat esiintyivät ulkomailla, ja osa muutti Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan paremman elämän toivossa.
Vuonna 1983 tapahtui kaksi merkittävää asiaa: Argentiinaa hallinnut sotilasdiktatuuri kaatui jonka myötä maa palasi demokratiaan ja Pariisissa sai ensi-iltansa Tango Argentino -show, joka sittemmin kiersi ympäri maailmaa ja sai ihmiset uudelleen hullaantumaan argentiinalaisesta tangotyylistä. Argentiinalaiset tuottajat Hector Orezzoli ja Claudio Segovia halusivat säilyttää arvokkaan kulttuuriperinnön ja kokosivat yhteen argentiinalaisen tangon kirkkaimmat tähdet, tanssijat ja laulajat. Shown koreografiksi kutsuttiin Juan Carlos Copes, ja shown ideana oli esittää tangon historia erilaisten tanssinumeroiden keinoin.
Shown nähtyään ihmiset ympäri maailman halusivat oppia tanssimaan argentiinalaista tangoa, mutta tämä ei ollut kovinkaan helppoa, koska opettajia ei juurikaan ollut. 1990-luvulle mennessä luovat tanssijat kuitenkin kehittivät tangon uuden liikekielen ja pedagogiikan, ja tämä levisi ympäri maailmaa. Argentiinalainen tangotyyli perustuu erityyppisiin liikkeellisiin elementteihin kuin tyypilliset eurooppalaiset tanssit. Argentiinalainen sosiaalinen tangotyyli perustuu pieniin elementteihin (ikään kuin palapelin palasiin), joista tanssijat opettelevat rakentamaan vapaasti omaa tanssiaan.
Minkälainen on argentiinalainen tangotyyli?
Maria Lauren kuvaa työssään kaksi eri sosiaalisen tanssin tyyliä:
Tango salón eli salonkitango on elegantti suljetun tai puoliksi avoimen otteen tyyli, jossa tanssiote on rauhallinen, kävellään pitkillä askeleilla, tehdään taiturimaisia giroja eli pyöriviä käännöksiä ja rytmitetään tanssia intensiivisillä tauoilla. Jalkojen liike ja artikulaatio on korostunutta vartalon liikkeeseen verrattuna, ja naiset tekevät jaloillaan siroja koristeita.
Tango nuevo, jossa liike on joustavaa, tanssiotetta avataan ja rikotaan, elementit ovat monipuolisempia kuin salonkitangossa, dynamiikka on vaihtelevaa ja tanssijoiden koko keho tanssii.
Argentiinalaisen tangon opetuksessa musiikin rooli on merkittävä aivan alusta lähtien ja oppilaat saavatkin tutustua eri orkestereihin ja edistyessään tulkita tangoa kyseisen orkesterin esittämällä tyylillä. Vuorovaikutus ja parin tanssiin reagoiminen on intensiivistä. Pasi Laurenin sanoin: "Tangossa on viejä, seuraaja ja seuraaja!"
Oheisessa videossa Pasi ja Maria Laurén tanssivat tangoa Valasrannan tanssileirin tanssi-illassa. Heidän tanssinsa syntyy hetkessä eli on täysin vapaasti vietyä ja tuo yllä mainittu ajatus viejä-seuraaja-seuraajasta toteutuu kauniisti, mikä tekee vuorovaikutuksesta ja hetkessä elämisestä on käsinkosketeltavaa.
Argentiinalaisen tangon sosiaalinen tanssitilanne on nimeltään Milonga. Hakukäytäntö on erilainen kuin suomalaisilla tanssilavoilla, milongassa haetaan tanssimaan hakemalla katsekontaktia. Kontaktin syntyessä pari sanattomasti sopii yhteisestä tanssista ja tanssii yhdessä tavallisimmin neljä kappaletta eli tandan, jonka jälkeen eroaa kohdatakseen ehkä uudelleen jossain kohtaa. Kutsusta käytetään myös termiä "cabezeo".
Tanssittaessa kierretään tilaa vastapäivään, mutta parit pysyvät "omilla paikoillaan", tapana ei ole ohittaa edellä tanssivaa paria. Niinpä opetuksessa tuodaan harjoiteltavaksi paljon pienistä palasista koostuvia kuvioita, joita voi soveltaa ja muokata omanlaisiksi pitäen huolen siitä, että aina voi jäädä tanssimaan paikalleen mikäli tanda ei liiku eteenpäin.
Englantilainen eli kansainvälinen tangotyyli
Maailmansodan puhkeaminen pakotti argentiinalaiset palaamaan kotimaahansa mutta kun huvielämä rauhan jälkeen taas pääsi jälleen käyntiin, he tulivat takaisin Pariisiin, Lontooseen ja Berliiniin ja pääsivät nauttimaan niiden kulttuuriannista.
Euroopassa Argentiinasta Pariisiin tullut tango sai omanlaisensa muodon sekä musiikkina että tanssina. Tuota 1910-luvun tangoa tanssittiin habanera-rytmiin ja siinä oli lukematon määrä askelikkoja ja kuvioita ja jokaisella opettajalla oli oma tyylinsä opettaa sitä. Yksi vakioidun tangon vaikuttajista oli Monsieur Camille de Rhynal, joka nähtyään argentiinalaisten artistien tanssivan tangoa Pariisissa ehdotti sitä Lontoon näyttämöille. Rhynal sai parikseen kuuluisan musikaalitähden Miss Gabrielle Rayn ja he kehittivät näkemästään tangosta näköisensä version. Tangosta innostuttiin Lontoossa ja Rhynal kokosi ympärilleen tanssinopettajien joukon, jonka kanssa lähdettiin kehittämään tangoa tanssina ja pian siitä oltiin kehitetty tanssisalonkeihin (ballroom) sopiva versio. Tämä tango rantautui myös Pariisiin ja muualle Eurooppaan.
Tangosta tuli Euroopassa varsinainen muoti-ilmiö. Lontoossa järjestettiin Tango Tea ja Tango Parties-tapahtumia klubeilla ja ravintoloissa. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä tangon suosio kuitenkin hiipui ja se lähes unohdettiin kunnes se sodan jälkeen nousi jälleen suosioon.
Sodan jälkeen tangomusiikkia soitettiin pehmeämmin ja tasaiskuisemmin kuin aiemmin ja tämä kesytti myös gaucho-henkistä tanssityyliä. Vuonna 1922 The Dancing Times -lehti järjesti Lontoossa kaksi tanssinopettajille suunnattua kongressia, joissa molemmissa keskusteltiin tangon tyylistä ja siihen sopivan musiikin temposta. Toisessa kongressissa nähtiin tangosta demonstraatio Georges Fontanan ja Marjorie Mossin tanssimana ja toisessa Monsieur de Rhynal piti luennon tangomusiikin muutoksesta. Tässä kongressissa päätettiin, että tangolle sopivin tempo on 30 tahtia minuutissa, että tangokävelyssä ei käytetä aukikierrettyjä jalkoja ja lisäksi sovittiin opetusta varten yhtenäiset kuviot, joihin kuuluivat mm. kävely ja promenaadi eli englantilaisen vakioidun tangotyylin voidaan katsoa syntyneen vuoden 1922 aikana.
Sittemmin tämä tangotyyli on levinnyt tanssinopettajien liikkumisen ja ammattikunnan yhteisten kongressien myötä eri puolille maailmaa ja tunnetaan laajasti nimellä kansainvälinen tango eli International Tango. Tämä tangotyyli on myös se, johon tanssiurheilu- eli kilpatanssilattioilla nähtävä tango pohjautuu, joskin se on muuttunut kilpailutoiminnan kehittymisen myötä aika kauas alkuperäisestä hillitystä ja elegantista vakioidusta tangosta.
Alla olevassa videossa englantilaista tangoa tanssivat Suomen ammattilaisten kärkipari Markus Hirvonen ja Liisa Setälä.
Lue tästä mitä tanssilajien vakiointi on tarkoittanut ja mitä tarkoitusta varten sitä on tehty.
Mitkä ovat tunnusomaisia piireitä englantilaiselle tangotyylille sosiaalitanssina?
Vakioituun tangoon haettiin tanssillisia elementtejä alkuperäisestä Baile con corte -tanssista. Sen dynamiikassa on nopeahkoja suunnanmuutoksia ja äkillisiä pysähdyksiä, joiden muoto on lajin kilpailutoiminnan (tanssiurheilu) myötä korostunut myös nopeina ja äkillisinä pään liikkeillä ja korostetun staccatomaisella dynamiikalla. Näitä ei kuitenkaan sosiaalitanssissa ole tarpeen korostaa.
Tangon alkuperäinen intiimiys näkyy vahvimmin tanssiasennossa, joka Guy Howardin Technique of ballroom dancing kuvataan tiivistetysti seuraavasti: Viejä muodostaa tanssiasennon viemällä oikeaa jalkaa hieman taakse ja rotatoimalla kehoaan hieman vasemmalle, seuraajan asento muodostuu peilikuvana. Tanssiasento on tiiviimpi kuin muissa vakioissa, seuraaja on vahvemmin viejän oikealla puolella, viejän oikea käsi on syvemmällä seuraajan selässä.
Vakioidun tangon tanssillinen perusta on kävely, jossa haetaan musiikin perusrytmin staccatomaisuutta ja joka edellä kuvatun tanssiasennon vuoksi on perusmuodossaan “kaareva”, se kaartaa koko ajan vasemmalle mikä aiheuttaa sen, että eteenpäin liikuttaessa oikea jalka astutaan eteenpäin kylkijohteisuuden kanssa (side lead) ja vasen jalka oikean jalan linjalle vastaliikeasennossa (CBMP). Liikkumistavan vuoksi jalat ovat siis limittäin, eivät aivan vierekkäin silloin kun astutaan yhteen.
Tämä liikkumisen tapa aiheuttaa sen että jalat eivät pääse rennosti heilahtamaan ottaessaan askelta jolloin askellus on ikään kuin tiiviimpi kuin normaalissa kävelyssä. Rytmiikan korostamiseksi jalkoja “poimitaan” eli askelta otettaessa jalka irtoaa hieman lattiasta ja painon siirtymistä viivytetään ja se siirtyy lopulta nopeasti jalalta toiselle siten, että jalka jolta on siirrytty pois poimitaan nopeasti uutta tukijalkaa kohti.
Lajille luonteenomaista on myös peruskuvioiden ajoitus. Kuviot alkavat usein kahdella nopealla askeleella ja päättyvät käytännössä aina hitaaseen painonsiirtoon. Hyvin tavallinen kuvioiden kokonaisajoitus on HH NNH NNH. Tällä saadaan aikaan omanlaisensa dynamiikka, jossa kuvion alku on vahva ja nopea ja kuvio päättyy rauhalliseen painonsiirtoon jonka aikana keho ladataan uudestaan lähtemään liikkeelle nopeasti.
Suomalainen tangotyyli
Suomeen tango siis tuli Etelä-Amerikasta Pariisin kautta ja se toi tullessaan tuulahduksen suuren maailman elämästä. Tanssipari Toivo Niskanen je Elsa Nyström ovat mitä ilmeisimmin olleet se pari, joka vuonna 1913 useamman kerran esitti tangoa ja oli Kahiloiden mukaan karsinut siitä pois pariisilaisväestön “alhaisimpiin vaistoihin vetoavan himon, hekuman, rohkeat vartalokontaktit ja riettaat taivutukset.” Jäljelle jäi salonkitango, joka oli hillitympää kuin Pariisissa nähty versio. Joulukuussa 1913 elokuvateatteri Scalassa sai ensi-iltansa Suuri tangokilpailu eli Tangokuningatar -niminen elokuva, jossa puhuttiin tangomurretta, ajateltiin tangokielellä ja pukeuduttiin tangoasuihin. Kun Fazerin karamellitehdas toi markkinoille tangokaramellinsa, uusi tanssi oli vallannut suuriruhtinaskunnan pääkaupungin perusteellisesti.
Helsingissä opetettiin tangobuumin aikana paljon tangoa, mutta yhtenäistä tyyliä sen opettamiselle tai tanssimiselle ei vielä ollut. Opettajat vastasivat kasvavaan kysyntään kehittämällä lisää tyylejä. Tanssinopettaja Hilma Liimanin kerrotaan hakeneen oppia Berliinistä ja tämän jälkeen tyyli-ja askelkaaokseen tuli saksalainen järjestys ja opetukseen saatiin ns. vakoidut askeleet. Mitä ne ovat olleet, sitä eivät lähteet kerro.
Tämän hetkisen suomalaisen tangotyylin syntyhistoria ja etenkin sen kehittyminen jäänevät meille epäselväksi, koska tallennettua lähdemateriaalia on olemassa todella vähän. Tosin vielä on elossa niitä ihmisiä, jotka ovat tanssineet tangoa jossain muodossa sen alkuaikoina. Mikäli sinulla hyvä lukija on vielä elossa sukulaisia, jotka kenties ovat olleet kosketuksissa alkuaikojen tangotanssin kanssa, ota ihmeessä juttutuokio heidän kanssaan, nauhoita se ja tallenna. Tämä olisi arvokasta materiaalia mahdollista asian tieteellistä tutkimusta varten!
Mitä tapahtui muualla Suomessa, jonne Helsingin "oikeanlaisen tangon" opit eivät yltäneet?
Tangobuumi levisi muualle kaunokirjallisuuden, varhaisten äänitteiden ja ääniradion kautta. Sekä Mika Waltari että Maila Talvio ovat 1910-20 -luvun romaaneissaan kuvailleet tangoa ja nämä kuvaukset radiossa ja varhaisilla äänilevyillä soivien tangojen myötä ovat epäilemättä olleet vaikuttamassa siihen, miten suomalaiset ovat tangoon suhtautuneet ja miten ovat soivaa tangoa maaseudun tanssilavoilla lähteneet tulkitsemaan.
”Tango on ehdottomasti kaunein tansseista. Sen keinuvissa askelissa on musiikkia ja intohimoa. Se on verhottua, pehmeää —tanssia tanssin itsensä tähden.”
Mika Waltari, Suuri illusioni 1928
Kahiloiden mukaan tangon kehittyminen Suomen kansallistanssiksi alkoi heti sotien päätyttyä. Askeleet sinänsä olivat jo olemassa, ne vain rytmitettiin uudelleen. Lavojemme tangotapa perustuu paljolti foxtrotin askeliin. 1940-60 -lukujen tanssikansa kehitteli niistä sitten monipuolisen askelvalikoiman, jota toteutettiin HHNN-rytmillä. Heidän mukaansa kaikille kuvioille on yhtenäistä eräänlainen eteenpäin suuntauva rytminen kävely, “marsscheeraaminen”. Kaikkiin tanssitapoihin liittyy paljon persoonallista vartalonkäyttöä. “Hiihtämisessä” mies liikkuu eteenpäin liukuvin askelin päkiä edellä eli jalat hiihtävät edellä ja muu vartalo seuraa. Tämä tapa on Kahiloiden mukaan ollut osa lavojen tangon kehitystä.
Tango peruskurssi
24,90 €
(sis. alv)
Minkälainen on suomalainen tangotyyli nyt?
Suomalaista tangoa on vaikea luonnehtia yksiselitteisesti, koska siinä ollaan tietyllä tavalla palattu lähtöpisteeseen eli siihen, että opettajilla on omanlaisiaan näkemyksiään tangosta ja sen tyyleistä. Käsite “suomalainen tango” on toisille opettajille hyvin yksiselitteinen, toiset taas laajempi. Lisäksi kentällä opetetaan ainakin Wanhaa Tangoa, Fuusiotangoa ja uusimpana Finnish Smooth Tangoa, joita kaikkia tanssitaan suomalaiseen tanssimusiikkiin. Näihin suomalaisen tangon erilaisiin ilmiöihin tutustutaan artikkelisarjan viimeisessä osassa.
Suomalainen tango - Sen yleisin muoto
Tämä muoto suomalaisesta tangosta on se, jota kirjoittajan mukaan suurimmaksi osaksi opetetaan seuratanssin kentällä ja jota näkee tanssittavan lavatanssikilpailuissa. Alla kuvatut asiat eivät ole faktoja, vaan jokainen opettaja ja tanssija voi muodostaa tanssista omanlaistaan eri elementtejä muuntamalla tai lisäämällä mukaan aineksia muista tangotyyleistä.
Poiketen englantilaisesta eli vakioidusta tangosta suomalaisen tangon askeliin ei yleensä haeta kaartavaa tunnetta eikä askelissa näin ollen ole vastaliikeasento-myötäliike -elementtiä vaan askeleet tanssitaan normaaleina eteen-tai taaksepäin tanssittavina painonsiirtoina. Normaalia alemmassa tasossa tanssittavaan askeleeseen pyritään löytämään tangon tunnetta sillä että painonsiirtoa viivästytetään, ikäänkuin hidastetaan liikkeelle lähtöä, jonka jälkeen paino siirretään nopeasti mutta kontrolloidusti jalalta toiselle, “kiihdytyksen” kautta. Askelien ja kehonpainon liikkumisen dynamiikka ei siis ole tasainen vaan yhden askeleen aikana tapahtuu sekä hidastusta että kiihdytystä. Tätä kävelyä opetetaan yleisimmin tangon tanssillisena perusliikkeenä.
Tavallisin peruskuvioiden rytmi on sama kuin foksissa eli kaksi hidasta ja kaksi nopeaa askelta. Näin ollen myös peruskuvioina käytetään samoja kuvioita kuin foksissa, liikkumisen tapa ja dynamiikka pyritään saamaan tangomaiseksi mahdollisimman alusta alkaen.
Tangon viejän vasemman jalan askelikossa (HHNN) on kaksi erilaista suoritustapaa: 1) lopetus tehdään suljettuna eli askelikon lopussa oikea jalka astuu vasemman jalan viereen 2) lopetus tehdään avoimena eli ohittavana askelena (NN). Tätä voidaan toteuttaa kaikissa kuvioissa.
Tangon perusaskel ja -käännökset muodostuvat HHNN -rytmillä tanssituista painonsiirroista. Käännöksinä ovat oikea ja vasen käännös, joista saa muodostettua erilaisia variaatioita. Peruskäännösten lisäksi tangoon lisätään viejän päätöksen mukaan useampia hitaita kävelyaskelia tai painonsiirtoja sekä sivulle-yhteen askelia nopeilla painonsiirroilla ja kenties erilaisia taivutuksia eli linjoja.
Suomalaisen tangon moninaisuudesta on hyvä esimerkki tämä vuoden 2023 Seinäjoen Tango -tapahtuman ohessa järjestetystä kilpailusta tehty kooste. Tyylejä on monenlaisia, mutta intohimo tangoon on läsnä jokaisen tanssijan tanssissa.
Mikä tangotyyli on suosikkisi?
Miten ihanan erilaisia lapsia tuo Eurooppaan yli sata vuotta sitten rantautunut tango onkaan saanut. Yhteistä näille kaikille on tangontunne, se jokin joka läikähtää sisällä kun upea tangomusiikki lähtee soimaan. Tämän sarjan viimeisessä artikkelissa pysymme Suomessa ja pohdimme, minkälaisia muotoja tango on Suomessa sosiaalisen tanssin kentällä saanut.
Tuota mainittua tangontunnetta on kuvattu vuosikymmenten saatossa monin tavoin. Poimitaan tähän yksi vanhimmista. Maila Talvio kuvaa vuonna 1915 romaanihahmonsa tanssijatar Gila Acerolan tanssia tiivistetystä näin:
“Hän nosti tummat silmäripsensä ja naulasi silmäterät tanssitoverinsa kasvoihin. Sitten hän antautui hänen johdettavakseen. Heidän jalkansa satuttivat maata varovasti, ikäänkuin ne olisivat tietäneet sen kasvavan okaita ja kimmahtivat sitten säihkyen takaisin, kun piikit olivat pistäneet heitä jalkaterään. Kun he nojasivat toisiinsa, oli kuin he olisivat hukkuvina turvautuneet toisiinsa. Sanomaton ikävöinti oli heidän katseissaan ja heidän ojennetuissa käsissään. Sävelkin itki ja nyyhki.”
Tässä artikkelissä lähteinä on käytetty:
Gronow&co. Suomi soi_Tanssilavoilta Tangomarkkinoille
Jalkanen,P-Kurkela,V. Populaarimusiikin historia
Kahila, H ja P. Kun Suomi sanoi Saanko luvan
Laurén, M. 2017. Passion vallassa ja perinteen vankina
Valkonen, H. 2020. Tangomusiikin lyhyt historia
