Karoliina eli Karkki on tanssikoulumme toimistotyöntekijä ja priimusmoottoriksi, ”pomo” joka pitää langat käsissään ja huolehtii siitä, että asiat pysyvät järjestyksessä sekä kentällä että toimiston puolella. Karkki on kasvanut Lissu-äidin kanssa tanssisaleilla ja seurannut myös tanssikoulun kehitystä ihan vierestä. 

Reilu kaksi vuotta sitten Lissu kysyi, että voisiko Karkki tulla avuksi someasioihin. Tästä lähtivät vyörymään tapahtumat, joiden kautta Karkki tuli töihin tanssikoululle ja on tehnyt osa-aikaisen työn ohessa oppisopimuksella merkonomin tutkinnon ja parhaillaan on käynnissä digimediaosaajan ammattitutkinnon opiskelu. Yrittäjähenkisyys asuu tässä naisessa niin vahvana, että "osa-aikainen" työ on oikeasti utopiaa ja Karoliina elää ja hengittää TanssinTahdille.

Tanssitausta vahvasti mukana työnteossa

Kuva on Karkin tanssitaipaleen alusta, 5-vuotias Karkki 6-vuotiaan Nikolai-serkkunsa kanssa.

Perheen muiden lasten tavoin Karkki harrasti kilpatanssia koko lapsuusikänsä tanssien C-luokkaan asti. Hän lopetti kilpailemisen 13-vuotiaana, mutta pysyi tämän jälkeen aktiivisesti mukana sisarusten tanssissa ja äidin mukana opetushommissa. Lavatansseihin Karkki hurahti kulkiessaan äidin mukana tanssileireillä, joissa nuoren neidin tanssitaito karttui iltatansseissa leiriläisten kanssa tanssiessa. 

Lissu-äiti luotti Karkin opetukseen tanssikoulun lastenryhmiä 16-vuotiaana ja opetustyöt laajenivat tästä myös seuratanssin puolelle. Karkki opiskeli Rovaniemellä ravintola-alan ammattitutkinnon ja rahoitti opintojaan opettamalla seuratanssia ja vetämällä Zumbatunteja sekä Nastoille että Revontulitanssijoille. Opetushomma ei kuitenkaan koskaan tuntunut siltä, että siitä olisi halunnut itselleen ammatin, se säilyi enemmän harrastuksena ja jäi tauolle kokonaan muutamaksi vuodeksi kokiksi valmistumisen jälkeen. 

Tanssi eri muodoissaan on kulkenut Karkin elämässä mukana alusta asti, joten hänellä on ollut erinomaiset lähtökohdat toimia tanssikoulun toimistotyöntekijänä ja myöhemmin hypätä yrittäjän saappaisiin. Oman taustansa myötä Karkilla on laajan tanssikäsityksen lisäksi selkeä ymmärrys siitä, mitä tanssi ilmiönä on, mitkä juuri meidän tanssikoulumme arvot ovat ja mihin suuntaan koulun toimintaa halutaan yhdessä kehittää. 

Toimistotyöntekijän monet kasvot

Karkki työskentelee tanssikoululla toimistotyöntekijänä. Hänen viikottaisiin työtehtäviinsä kuuluu muunmuassa seuraavanlaisia asioita: 

  • koulun ja sen online-palvelun markkinointi
  • sosiaalisen medien sisällöntuotanto
  • nettisivujen päivittäminen
  • viikkoryhmien jäsenrekisteri ja laskutus
  • yhteydenpito opettajiin

Lisäksi Karkki on mukana eri palvelujen (Kiddiejam, Hulluna Humppaa, TanssiOnline) kehittämistyössä ja jakaa päivittäisiä työtehtäviä Lissulle aamun puhelinpalaverissa.

TanssiOnline on Karkin lempilapsi

TanssiOnline palvelu oli aloittanut TanssinTahtiOnlinenä kun Karkki tuli koulun palkkalistoille. Koronan myötä saatu kehittämisraha pisti palvelun muutosten tuulten eteen ja Karkkia tarvittiin tässä työssä ja palvelun sisältöä ja suuntaa onkin suunniteltu yhdessä Lissun, Maikin, Anniinan ja Karkin kesken. 

Karkki toimii siis suunnittelijana ja kuvaajana Online-palvelun videoiden kuvaamisessa ja valokuvien ottamisessa, organisoi kuvauspäivien aikataulut ja ohjeistaa vaatteet ja editoi materiaalia yhdessä Lissun kanssa.

Harrastevalokuvaaja, karkkikoivuniemi

Yksi tanssikoulumme pääperiaatteista on aina ollut itse tekeminen ja se, että koulu on ”meidän näköisemme”. Karkin mukaan tulemisen myötä sosiaalisen median sisältöön tarvittiin yhä enemmän kuvia ja videoita, Karkki päätti ottaa nämä asiat haltuun ja opiskeleekin omatoimisesti sekä video- että valokuvausta, pyrkimyksenään saada vahva osaaminen nimenomaan tanssin ja liikkeen kuvaajana. 

Karkkikoivuniemi
Karoliina perusti omille valokuvilleen Instagram-tilin, jossa hän julkaisee ottamiaan kucia.

Sosiaalisen median ammattilainen

Kokiksi valmistumisen jälkeen Karkki lähti vuodeksi töihin Espanjaan, perusti perheen ja kiinnostui äitiyslomien aikana sosiaalisesta mediasta enemmän ja enemmän ja rupesi seuraamaan sitä analysoiden eri tahojen näkyvyyttä ja tapaa tehdä somea. Kasvu sosiaalisen median ammattilaiseksi on siis tapahtunut pitkälti oman kiinnostuksen kautta. Sosiaalinen media muuttuu jatkuvasti ja parhaiten sen saloissa mukana pysyvät ne, joilla on aito kiinnostus siihen ja Karkilla sitä todella on. 

Tiedon tutkimisen ja käytännön työssä saadun kokemuksen lisäksi Karoliinalla nyt on siis olemassa alan ammatillista koulutusta, joten teoreettiset perusasiat ovat hallinnassa myös formaalin opiskelun kautta. 

Onhan sinulla seurannassa tanssikoulumme sosiaalisen median kanavat? 

TanssiOnline

  • Instagram ja Facebook -kanavilta löytyy paljon ilmaista sisältöä, joka tukee Online-palvelusta löytyviä asioita. Näitä ovat mm. pienet yksittäiset vinkkivideot tanssitaidon kehittämiseen, fysiikkavalmentajan ongelmanratkaisua kehollisiin haasteisiin ja tottakai paljon erilaisia paritanssivideoita.
  • Täältä saat myös ajankohtaiset tiedot uusista Online-kursseista ja blogiteksteistä 
  • Haluamme näillä kanavilla paitsi tiedottaa Onlinen asioista myös tuoda esille erilaisia tanssinopetukseen ja -oppimiseen liittyviä ilmiöitä. 

TanssinTahti

  • Tanssikoulun kanavilla tiedotetaan eri paikkakuntien viikkoryhmien asioista
  • Paljon vinkkimateriaalia tanssinoppiseen ja opettamiseen sekä kehonhuoltoon liittyen. 
  • Tavoitteenamme on tuoda somekanavien kautta esille yhteisöllisyyttä ja tanssin riemua ja sitä, että tanssiminen on tärkeää ihan jokaiselle

Jäikö sinulla jotain kysyttävää artikkelin sisällöstä? Kysy rohkeasti: info@tanssintahti.com, Lissu 050-4431011.