Vaihtoaskel kansalaistaidoksi

Tanssitaito on osa yleissivistystä

Tanssiminen kuuluu olennaisena osana erilaisiin juhliin ja illanviettoihin, joten perustanssitaidon hallitseminen on tärkeä osa etikettiä.  Tanssitaitoinen vieras näyttäytyy muulle juhlaväelle osaavana ja hyvin käyttäytyvänä eikä jää yksin. Olennainen osa paritanssia ja sen opettamista on parin ja ympärillä olevien ihmisten huomioiminen ja näitä asioita harjoitellaankin kaikilla tanssikursseilla. 

Tanssipari, jossa mies taivuttaa naista

Vanhan kansan “vaihtoaskeltanssin” eli foksin avulla selviää illasta kuin illasta. Tasajakoisiin musiikkeihin on tarjolla monenlaisia tanssilajeja, mutta kävelyyn perustuvalla foksilla pärjää hyvin ja jos tämän kaveriksi harjoittelee vielä vähän valssia, voi sanoa hallitsevansa paritanssin perusteiden tärkeimmät tanssit.

Video: Paritanssi | Foksin peruskurssi

Tanssimisen avulla on helppo murtaa siltoja monessa tilanteessa ja tutustuminen tilaisuuden muihin vieraisiin käy luontevasti ja helposti tanssin varjolla sellaiseltakin persoonalta, joka ei koe ”small talkia” omakseen. 


"Mikäli sinulla on haasteita tanssikurssin käyttämisessä tai tanssin oppimisessa, ota rohkeasti yhteyttä! Autamme enemmän kuin mielellämme." Lissu


Viimeisimmät artikkelit