KIDDIEJAM on lasten tanssinopetuksen pedagoginen konsepti, jonka kautta koulutetaan varhaiskasvatuksen, alakoulujen ja tanssinopetuksen sekä liikunnan parissa toimivia tahoja ja henkilöitä pitämään onnistuneita tanssi- tai liikuntatuokioita alle kouluikäisille ja alkuopetuksessa oleville lapsille.
Tanssimateriaalin lisäksi Kiddiejam -tuotteessa seikkailevat hellyttävän ihanat eläinhahmot, joista on saatavilla sekä värityskuvia että laminoitavia kuvia. Tuote pitää sisällään myös laadukasta konseptia varten sävellettyä ja sovitettua Kiddiejam-musiikkia. Näiden oheistuotteiden avulla pystytään luomaan lapsille kokonainen pieni maailma, jossa yhdistyvät tuotetta varten tehty musiikkikappale, sen nimikkohahmo, tanssisarja ja kenties hahmon ympärille luotu kokonainen tarina.
Kiddiejamin materiaalit soveltuvat erinomaisesti kaikenlaisiin lapsille suunnatun ohjatun toiminnan ympäristöihin. Yksittäisiä loruja tai tansseja voi käyttää rauhoittamaan odotteluhetkeä tai piristämään mitä tahansa toimintatuokiota. Jokainen materiaalipaketti pitää sisällään loruttelutanssin, tanssilajin tekniikkasarjan sekä tanssisarjan, jonka voi semmoisenaan viedä vaikkapa päiväkodin juhliin.
Tanssinopetuksen näkökulmasta Kiddiejamin tavoitteena tuoda eri tanssilajien ominaispiirteet sisällyttävää opetusta lastentanssin kentälle luovuutta ja tanssin riemua unohtamatta. Lajien ominaispiirteitä ovat mm. opetuskulttuuriin liittyvät asiat, lajinomainen kehon muoto ja tanssillinen liike, lajinomaiset askelikot ja tanssiliikkeet sekä lajille tyypillisen musiikin käyttäminen.
Akrobatia 1 -materiaalipaketti
Akrobatia 1-materiaalipaketissa saat valmiit ideat ja vinkit siihen, miten voit lähestyä akrobaattisia taitoja lasten kanssa.
Mukana oleva Supi pieni sipsutteli -loru, tekniikkaosio ja tanssisarja on liitetty tässä paketissa tiiviisti yhteen, jotta harjoittelu etenisi mahdollisimman loogisesti, turvallisesti ja lapselle sopivalla tahdilla. Musiikkina sekä harjoitteluun että tanssisarjaan käytetään SupinSalaisuus -kappaletta KiddieJam 2 -levyltä.
Osta materiaalipaketti nähdäksesi kurssin sisällön
Akrobatia 1 | KiddieJam materiaalipaketti
49,90 €
(sis. alv)