Tanssikouluyrittäjän hätähuuto

[et_pb_section admin_label="section"] [et_pb_row admin_label="row"] [et_pb_column type="4_4"][et_pb_text admin_label="Text"]

Ajattelin, että pystyn suhtautumaan järjellä ja optimismilla koronavirusepidemian aiheuttamaan tilanteeseen ja että tämä haastava aika tuo energiaa ja intoa asioiden tekemiseen uudella tavalla. Mutta, jo tänään tuntuu että voimat loppuu…ja koska asioiden kirjoittaminen on minulle tapa selkiyttää omia ajatuksia ja koska olen alkanut tanssiasioihin liittyvää blogia julkaisemaan niin kokeilenpa, helpottaako tämä tuskaani edes hetkeksi. 

Tämän hetkinen maailmantilanne on sen laatuinen että ihan satavarmasti kukaan meistä ei olisi osannut odottaa tällaisen tulevan omalle kohdalle täällä meidän lintukodossa, jossa ollaan saatu elää tosi turvassa ja piilossa isoilta pahoilta asioilta. Nyt kuitenkin näyttää että maailmalta meille tullut tartuntatauti lamauttaa kaiken toiminnan ja saa ihmiset toimimaan kummallisella tavalla ja pitämään kiinni "oikeuksistaan" — KENELLÄ ON TÄLLAISESSA TILANTEESSA OIKEUKSIA JA KUKA OSAA TARKKAAN SANOA MITKÄ NE OVAT?

Ollaan ihmisiä toisillemme

Itsestään selvää on, että jokaiselle meille oma ja läheisten hyvinvointi ja selviäminen on kaikista tärkeintä siinä kohtaa, kun on pakko mitata asioiden tärkeysjärjestystä. Koska tämä tilanne on sen kaltainen, että sitä ei ole Suomessa meidän elinaikanamme koettu on myös tosi paljon kysymysmerkkejä sen suhteen miten asioiden kanssa tulisi menetellä ja missä kohtaa itsekunkin pitää toimia yleisen painostuksen suuntaan ja missä kohtaa kannattaisi tehdä omia ratkaisuja. Meistä jokainen on kummissaan ja peloissaan eikä voi tietää miten asiat ovat tulevaisuudessa, emme tänään tiedä edes sitä miten asiat ovat Suomessa huomenna! 

Jokainen meistä taatusti tekee parhaansa hoitaakseen asiat mahdollisimman hyvin ja niin "oikein" kuin ne voi tässä tilanteessa hoitaa. Tämä olisi mielestäni kaikkien muistettava siinä kohtaa kun keskustellaan ja ollaan kenties eri mieltä ihmisten ja eri tahojen toimintaperiaatteista. Tämä on nimenomaan se tilanne, jossa syyttämällä ja sormella osoittamalla ei taatusti voita mitään, ei edes itselleen, koska tilanne on niin absurdi. 

Ollaan ihmisiä toisillemme ja pyritään ymmärtämään myös vastapuolen näkökulma, joohan!

Tanssikouluyrittäjän näkökulmaa

Tanssikouluyrittäjän näkökulmasta tilanne on katastrofaalinen, niin kuin monen muunkin alan yrittäjän. Meitä on käytännössä kahta sorttia: Niitä, jotka järjestävät toimintaa kausimaksullisena ja niitä, joiden tunneilla käydään kertamaksuilla. Tässä tilanteessa kumpikaan ei ole parempi. Molemmat ovat varanneet salit ja sitoutuneet maksamaan salivuokrat koko kauden ajalta. Molemmat ovat sopineet opettajat ja sitoutuneet maksamaan heidän palkkansa kauden ajalta. Molemmat ovat hoitaneet toimintaan liittyvän markkinoinnin ja kaikki siihen liittyvät velvoitteet: vakuutukset, musiikkiluvat jne.

Kausimaksut on laskutettu ja ehkä jo maksettukin

Kausimaksullisten koulujen laskut on tässä vaiheessa kautta jo lähetetty oppilaille, osa on ne maksanut, osalla ne on vielä hoitamatta.

Mitä tapahtuu, APUA! Pystytäänkö kausi pitämään loppuun epidemian päätyttyä vai jääkö se oikeasti kokonaan kesken. Miten toimitaan kausimaksujen kanssa? Tottakai oppilaita ja heidän vanhempiaan tympäisee valtavasti jos kausi jää kesken ja on ”maksettu turhasta” eikä korvaavia tunteja ehkä pystytä järjestämään, jos tilanne jatkuu pitkään.

Tanssikoulut yrittävät parhaansa mukaan lieventää tilannetta miettimällä päänsä puhki erilaisia keinoja hyvittää asiaa edes jollakin tavalla —digitaalisuus onneksi antaa siihen enemmän ja enemmän mahdollisuuksia ja tiedän useamman koulun hikihatussa kuvaavan tunteja videolle, jotta oppilaat saisivat jotain vastinetta maksulleen tässä ikävässä tilanteessa. Lukukausia pyritään jatkamaan loppuun heti kun sen mahdollista ja opettajat venyvät tekemään töitä kesän alettuakin.

Alla on yksi esimerkki siitä, minkä tyyppisiä juttuja kausimaksuja maksaneet oppilaat tulevat useilta kouluilta tämän kriisivaiheen aikana saamaan. Eri tanssilajeista tullaan kuvaamaan itsenäisesti tehtäviä harjoitteita, treenisarjoja, kenties kokonaisia tanssituntejakin joko äänitettynä tai livenä esim. FB-livessä. Eihän tämä missään nimessä korvaa oikeaa tanssituntia, mutta on toivottavasti joku laiha lohtu tänä aikana ja osoittaa oppilaille, että koulut oikeasti haluavat tehdä oman osansa tässä tilanteessa eivätkä suinkaan lepää laakereillaan kotisohvalla ja odota tilanteen raukeamista. Tämä cha cha -videon on meidän online-palvelumme juttuja, tulossa mukaan cha chan jatkokurssiin.

https://www.youtube.com/watch?v=PddAZiPToLM&feature=youtu.be

Korvaavia asioita mietitään ja mikäli kaikki menee hyvin, korvaavia tunteja ehditään loppukeväästä tarjoamaan…mutta kun tässä kohtaa ei voi tietää!

Tämä tilanne ei ole kenenkään syy, on siis tosi kurjaa jos joku yksittäinen taho mustamaalataan ja osoitetaan sormella vääränlaisesta toiminnasta. Oppilaat eivät luonnollisestikaan halua maksaa kausimaksua jos kausi jää kesken, tottakai jokainen meistä yrittäjistä ymmärtää sen. Salien ylläpitäjät joutuvat pitämään salit lämpiminä ja toimintakykyisinä, joten jostain heidänkin pitää saada rahansa. Listaa voisi jatkaa pitkälle. Kukaan yrittäjä ei haluaisi maksaa salivuokria pitämättä jääneiltä illoilta eikä opettajien palkkoja pitämättä jääneistä tunneista, mutta ei oikeasti tiedä juuri nyt muuta mahdollisuutta kuin kysellä ja neuvotella asioista.

Kenen kuuluu kantaa vastuu taloudellisesta tilanteesta? Voitaisiinko ajatella, että tehdään se yhdessä?

Tuntiperusteisia maksuja ei enää tule

Ne koulut, jotka toimivat tuntiperusteisella maksulla ovat ehkä vielä haastavammassa tilanteessa, koska heille rahaa loppukauden tunneista ei ehkä todellakaan tule. Jos sopimus vuokranantajien ja opettajien kanssa on ehdoton, nämä kulut on hoidettava siitä huolimatta, markkinointiin ja erilaisiin velvoitteisiin on jo pistetty melkoinen siivu rahaa.

Tuntuu todella kurjalta saada kuulla lauseita:

  • ”me ei ainakaan makseta turhasta”
  • ” me ei olla ilmoittauduttu millekään verkkokurssille vaan oikealle tanssikurssille”
  • ”minulla on oikeus saada rahani pois” 

Kenelle me yrittäjät voisimme huudella:

  • "me ei ainakaan makseta salivuokraa jos ei voida käyttää sitä
  • "ei meidän tarvitse maksaa palkkoja, jos tuntejakaan ei ole
  • " meillä on oikeus saada rahat takaisin musiikkiluvilta, kun emme soita enää musiikkia julkisesti

Optimismia koetellaan

Sydäntä raastaa ja pelko on iso, vaikka kuinka olen oululainen optimisti. Päivä ja viikko kerrallaan on mentävä ja vaan toivottava, että tanssisalien ovet uskalletaan aukaista pian ja toiminta pääsee jatkumaan. Siihen saakka toivon, toivon, toivon että ihan jokainen meistä —yrittäjä, opettaja, ohjaaja, tanssiäiti- tai -isä, oppilas, kuka tahansa muu jaksaisi olla ymmärtäväinen ja maltillinen, jaksaisi pitää ilkeät sanat sisällään, jaksaisi ajatella että jokainen meistä tanssikouluyrittäjistä tekee parhaansa saadakseen hommat hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla. KUKAAN EI HALUA OLLA TÄSSÄ TILANTEESSA!

Näiden päivien aikana olen käynyt useita keskusteluja yrittäjäkollegoiden kanssa ja meillä jokaisella on huoli siitä, että tilanne ajautuu siihen, että emme kenties tämän kevään jälkeen enää voi jatkaa toimintaa, koska edellytykset sille ovat hukkuneet tämän kriisin alle. Toivotaan, että niin ei käy vaan me kaikki yhdessä löydämme jonkin ratkaisun, jonka kautta tanssia edelleen opetetaan maassamme.

Tanssikoulujen vetäjät ja opettajat ovat varmaan sataprosenttisesti tehneet omasta rakkaasta harrastuksestaan itselleen ammatin, joten jokainen meistä rakastaa tätä työtä ja ihmisiä, jotka ovat mukana tanssin kentässä. Me teemme todella paljon asioita "rakkaudesta tanssiin". Te, jotka katselette asiaa ulkopuolelta, uskokaa tämä —meistä kukaan ei halua riistää keneltäkään mitään eikä olla ilkeä tai hankala, mutta meidän on pidettävä puolemme, jotta koulumme pysyy hengissä ja jotta pystymme edelleen tuottamaan iloa oppilaille sillä tavalla jonka parhaiten osaamme eli TARJOAMALLA MAHDOLLISUUDEN SAADA LAADUKASTA TANSSINOPETUSTA! 

Koska yrittäjä olen ja tämän blogin työstämisen aikana voimaannuin ja uskon taas hetken aikaa enemmän valoisaan tulevaisuuteen, en voi olla mainostamattakaan.

TATTADADAA -----Nyt jos koskaan paritanssista kiinnostuneiden kannattaa oikeasti kokeilla, millaisia TanssinTahti Online-palvelun verkkokurssit ovat. Niiden avulla voi oppia tanssimaan, helposti ja turvallisesti kotona. Löydät kurssit tästä


Älä epäröi kysyä tai ottaa yhteyttä, jos jokin tekstissä tai muuten tanssiin liittyen jäi mietityttämään, autan mielelläni!

liisa@tanssintahti.com, 050-4431011

[/et_pb_text][/et_pb_column] [/et_pb_row] [/et_pb_section]