TanssinTahti Online -palvelu aukaistiin kutakuinkin tasan kaksi vuotta sitten. Palvelu sai mukavan vastaanoton ja on vakiinnuttanut paikkansa tanssin kentällä. Valitsimme tuolloin palvelun muodoksi yksittäisten tanssikurssien myymisen, ostaja saa kurssiin 12kk jäsenyyden, jonka jälkeen jäsenyys raukeaa. 

Koronan tulo mullisti monia asioita, mutta hyvää siinä oli se että yrityksille tarjottiin mahdollisuus hakea erilaisia tukia hengissäpysymisen tueksi. Tanssikoulun varsinaisen toiminnan vaarannuttua merkittävästi live-opetuksen loppumisen myötä Business Finlandin TanssinTahti Online 2.0 -projektiin saatu kehittämisraha toi meille mahdollisuuden selvitä koronan tuomista taloudellisista menetyksistä ja samalla luoda jotain uutta. 

Business Finlandin TanssinTahti Online 2.0

Koronakevään aikana kokeiliemme olemassa olevassa palvelussa myös uudenlaisia muotoja —tarjosimme mm. läheisille kollegoille mahdollisuutta tuoda omaa osaamistaan palveluun ns. ”livekurssien” muodossa, lisäsimme palvelun valikoimaan myös kehonhuoltoon, lastentanssiin ja showtanssiin liittyvää materiaalia. Samalla saimme kokemusta siitä, minkä muotoiset palvelut toimivat ja miten niitä voisi tuoda mukaan uudelle alustalle. Keväällä saimme vahvistusta mm. sille, että tanssijan kehonhuoltoon liittyville asioille on kysyntää ja tarvetta ja olemmekin luoneet yhdessä fysiikkavalmentaja Samuli Koivuniemen kanssa monipuolisen tarjonnan erilaisia lihashuoltoon ja liikkuvuuteen liittyviä harjoitteita. 

Lämmin kiitos Business Finlandille tuesta, sen avulla on nyt syntynyt aiempaa huomattavasti laajamittaisempi, jäsenyyspohjainen TanssiOnline-palvelu, jonka sisältö on suunniteltu aivan aloittelevasta tanssinharrastajasta konkaritanssijoihin ja ohjaajiin/opettajiin. 

Halusimme luoda palvelun, josta löytyy jokaiselle jotain ja jonka alla oleva paritanssiin liittyvä materiaali etenee johdonmukaisesti ja loogisesti ja ”opettaa oppijaa oppimaan”. Oppimaan oppiminen on mahdollista, kun opetuksessa on alusta asti mukana sama johdonmukainen käsitteistö ja opetettavat asiat rakentuvat loogisesti päällekkäin. Tämä mahdollistaa sen, että oppilas oppii pikkuhiljaa rakentamaan tietoa niistä selkeistä palasista, joita kursseilla käsitellään. Jokainen meistä on laajemminkin kiinnostunut asiasta, jota harrastaa joten uskomme Tanssitietous-osion herättävän kiinnostusta etenkin pidemmällä olevien harrastajien sekä kentällä toimivien opettajien ja ohjaajien kohdalla. Erityisen iloisia olemme yheistyöstä Musiikkituotanto Lasse Paasikon kanssa, saimme nyt paljon kiitetyn ja odotetun Tanssimusiikin rytmiikka- luennon tarjolle verkkomuotoisena. 

Lue verkkokurssien filosofiasta.

business finland
TanssiOnline uudistuu business finlandin avulla!

JA MIKÄ PARASTA 10.1.2021 AUENNUT PALVELU ON JO NYT VARSINAINEN PARITANSSIN AARREAITTA, MUTTA KEHITYSTYÖ JATKUU JA UUSIA TUOTTEITA JA PALVELUITA ON JO VALMISTEILLA JA LISÄÄ SUUNNITELLAAN! 

Tutustu TanssiOnline-palvelun tanssin verkkokursseihin