Olin eilen tuomaroimassa eli antamassa omaa mielipidettäni Tampereella järjestetyissä Valssin Viemää -lavatanssikilpailuissa, jossa tanssilajeina olivat valssi ja hitaat. Kiitos onnistuneista kisajärjestelyistä Tanssiseura Hurmion porukalle ja kiitos upeasti tanssineille pareille. Päivä oli täynnä taidokasta ja nautinnollisen näköistä tanssia, musiikit oli valittu huolella ja niiden haastavuus oli eri sarjoissa mietitty tarkkaan. Aloittavammille tanssijoille soitettiin tyylinmukaisia ja selkeitä biisejä, pidempään kisanneille mukana oli haastavia ja yllättäviäkin valintoja. 

Artikkelikuvassa nautiskelevat Jari Hakkarainen ja Satu Lampinen (kuva Tarja Kananen), upea pari, jonka tanssista tihkui kaunis tunnelma. Tämä pari oli joka oli lauantain kisassa mukana äärimmäisen taitavassa "kolmen koplassa", joka vei mitalisijat sekä alle 100 -sarjassa että avoimessa sarjassa.

En halua tässä artikkelissa nimetä yhtään yksittäistä paria, koska tiedän jokaisen tanssineen täydestä sydämestään ja nauttineen tanssista täysillä. Se, mitä tässä tekstissä haluan pohtia on lavatanssikilpaileminen ja sen antama suunta tanssille ja tanssinopetukselle. Ja kun tanssinopetus lähtee tiettyyn suuntaan, tanssi kulkee siihen suuntaan, kisaajat ottavat vaikutteita ja sekä katsojat että opettajat ottavat vaikutteita kisaajista eli ollaan melkoisessa oravanpyörässä lajin muokkautumisen osalta.

Kisojen järjestäminen on ehdottoman tärkeää, mutta haluaisin hoksauttaa tanssijoita ja tuomareita siitä, missä ollaan. Halutaanko olla tässä vai halutaanko viedä asiaa johonkin suuntaan?

Pohdittavaksi ja keskusteltavaksi siis! -

Lavatanssikilpailut ja tanssilajit

Lavatanssi (=seuratanssi) oman parin kanssa tanssittaessa on hetkessä syntyvää, soivaan musiikkiin yhtymistä ja yhteistä parin kanssa tanssin tunnelmaan syttymistä. Kun puhutaan tanssilajeista, siinä on mukana lajin luonteenomaiset tanssilliset piirteet, tai mikäli tanssitaan ”fiilistanssia”, ei mitään tiettyä lajia, tanssin tyyli istuu soivaan musiikkiin luontevasti. Nämä asiat toteutuvat sosiaalisessa tanssitilanteessa lavoilla, mutta toteutuvatko ne lavatanssien taidosta kilpailtaessa? 

Kilpailu ja se, että tanssijat tietävät osaamistaan arvosteltavan tuo useimmalle tanssijalle tarpeen ”tanssia oikein”. Lavatanssissa tuo määritelmä on kuitenkin hyvin väljä ja vuosien saatossa onkin käynyt niin, että ”oikein tanssiminen” on sitä millä kenties joku toinen on kisoissa pärjännyt ja mistä on tullut vallitseva trendi kisalattialla. Siitä, nähdäänkö kisalattialla samanlaista tanssia kuin livetilanteessa tanssi-illassa voidaan olla montaa mieltä. Pelkästään se, että kisalattialla mahtuu tanssimaan parimäärän ollessa rajoitettu muuttaa tilannetta oleellisesti ja houkuttelee pareja liikkumaan paljon ja vahvasti, jolloin monet herkulliset lavalla pienessä tilassa tanssittavat variaatiot ja tulkinnat jäävät tekemättä. 

Kuvassa tangon tunnelmissa Mikko Savilahti ja Saara-Kaisa Nordman, yksi lauantain kisan taitavimmista ja osaavimmista pareista.

Ajatuksia valsseista ja hitaista lavatanssikilpailuissa

Valssit

Valssikisa on tuomarin näkökulmasta haastava siksi, että siinä soitetaan parina yksi nopeampi valssi ja yksi hidas valssi. Kaikista taitavimmat tanssijat tanssivat aika tasavahvasti molempia, mutta paljon näki sitä, että näiden kahden tanssin ero oli parilla suuri ja yhteispisteessä joutui miettimään ”keskiarvon”, jolloin parille ei itselleen tule arvioinnista selkeää kuvaa kahden erilaisen lajin osaamisesta. 

Valssi (nopea) 

Nopeina valsseina soi valtaosin tempohaarukan yläpäässä olevia valsseja ja se mitä lattialla näkyi ylivoimaisesti eniten oli oikealle tai vasemmalle pyöriminen, liikkuminen eteenpäin ja fraasien loppujen tulkinnat. Eli perinteistä valssia, jossa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta jonka arviointi väkisinkin painottuu tanssiteknisiin asioihin, kun kaikki tekevät samaa ja persoonallisuuksia ei juurikaan näy. Tämä siis yleisilme, toki mukana oli myös tulkinnallisia herkkupaloja! 

Koska pareilla oli tilaa, vauhtia tanssiin tuli paljon ja osittain tämän vuoksi esimerkiksi yhdessä biisissä (Esko Könönen: Maigret Theme) olleet tosi herkulliset aksentit jäivät huomiotta, kun kehon vauhdin vuoksi niitä ei pysty tulkitsemaan. Mikäli valssi liikkuisi samalla liike-energialla kuin lavalla, musiikin aksentteihin ehtisi reagoida paremmin kun kehon liikkeen saisi jarruttamaan ja pysähtymään kontrolloidusti. 

Valssimusiikkia on monenlaista. Tempohaarukka on keskitempoisesta valssista wienin valssin tempoon, orkesterien kokoonpanot kuulostavat erilaisilta, on duurivalsseja ja mollivalsseja, laulettuja ja instrumentaalivalsseja eli musiikissa on paljon variaatioita, joiden soisi näkyvän jokaisen tanssijan persoonallisena otteena. 

Miten valssimusiikin tanssimista voisi varioida enemmän, miten musiikintulkintaa saisi monipuolisemmaksi? 

  • nousun ja laskun / etenemisen määrää on helppo varioida monella tavalla. Voi tanssia vahvalla nousulla ja laskulla, jolloin eteneminen on pienempää, voi tanssia pienemmällä / tasaisemmalla nousulla ja laskulla, jolloin pääsee etenemään vahvasti (tämä oli nyt vallalla), voi tanssia ”hyssytysjoustolla" ja luovat tanssijat keksivät tähän taatusti vielä lisää vaihtoehtoja
  • Valssiaskelta voi varioida tanssimalla vain tahdin ykkösiskuille, 1-3 iskuille tai ottamalla askeleet pieninä juoksuina
  • Kansantanssijoiden hyppyvalssivariaatioissa on vallattoman viehättäviä juttuja, joita voi helposti hyödyntää vapaassa viennissä 
  • Lainakuvioitakin muista vakiotanssilajeista voi hyödyntää kun käyttää luovuutta ja uskaltaa ylittää rajoja 

Hidas valssi 

Kisoissa soi upeita, kauniita hitaita valsseja, sekä tuttuja klassikkoja että uudempia tuttavuuksia. Tässä tanssirytmissä tempohaarukka on pienempi kuin nopeassa valssissa, mutta biisit voivat olla tunnelmaltaan hyvin erilaisia. Osa on herkkääkin herkempiä, osa mahtipontisen voimakkaita ja joissakin biiseissä tunnelma vaihtuu myös biisin sisällä. Tulkittavaa siis löytyy mielinmäärin ja kyllä sitä näkyikin. 

Hitaassa valssissa yleisnäkymänä oli se, että siinä tanssitaan liikkuen eteenpäin, tehdään oikeaa ja vasenta käännöstä ja kehräkäännöstä ja pyritään näyttämään fraasien loput jonkinlaisella linjalla. Osalla pareista oli käytössä enemmän kuvioita ja variaatioita ja kyllähän fakta on, että niiden avulla tanssista saa monipuolisempaa ja niistä saa uudenlaisia eväitä musiikin tulkintaan. Pidemmällä olevien parien osalta näkyi chasseita, kauniita promenaadikuvioita, useammanlaisia linjoja —onnistuin jopa bongaamaan linja nimeltä left whisk pyörivällä lopetuksella. Tämä toimi erinomaisesti ja tanssittiin vielä musiikissa semmoiseen ”kiihtyvään” kohtaan, jossa pyörimisellä sai hienosti seurattua biisin taitekohtaa. Outside spin -niminen kuvio oli myös käytössä useammalla, hienoa että hitaan valssin vakioidusta materiaalista on otettu käyttöön lajille tyypillisiä kuvioita. 

Lavatanssikilpailu
Kuvassa Timo Klemola ja Johanna Rajala (kuva Markku Laukka). Tämä upea ja monipuolisesti tanssiva pari kuului niinikään kisan avoimen luokan kärkikolmikkoon.

Hitaat

Tanssijat ja yleisö nautti täysin rinnoin upeista biiseistä ja taitavasta tanssista tässäkin kategoriassa ja niin nautin minäkin. Musiikkivalinnoista useampi tuntui sekä tanssijoilla että katsojilla menevän ihon alle ja tämä oli aistittavissa tunnelmasta. Biiseissä oli mukana valikoima kauniita balladeja, joissa rytmin syke ei ole kovinkaan selkeä, selkeämpiä beateja ja puhtaita trioleita. Tanssirytmien osalta tähän kategoriaan istuisivat loistavasti myös tempohaarukan alapäässä olevat hitaat foksit. 

Huolimatta tanssinautinnosta tai ehkä juurikin sen vuoksi jäin ihmettelemään ”hitaita”, joista näkyy nyt muodostuneen oma tanssilajinsa, jolla on tietyt perusteet ja jota kaikki tanssivat kutakuinkin samalla tavalla.  Tämän lajin perusteissa kävellään ja tehdään painonsiirtoja musiikin perusiskuille ja varioidaan tätä jonkin verran nopeammilla tai hitaammilla liikkeillä, ohiaskeleella ja linjoilla. Kävelyyn pohjautuva tapa on varmasti meillä tanssinopettajilla se tavallisin tapa lähestyä opetusta, mutta kisatilanteessa näytti siltä, että se on lähestulkoon ainoa. 

Mihin on jäänyt se ajatus, että ”hitaat” on tanssityyli, jossa voi tehdä mitä vain, jossa ei ole tiettyä tapaa toteuttaa soivaa musiikkia tanssien. Mihin ovat jääneet tanssilaji nimeltä blues tai upea hitaisiin soveltuva laji nimeltä hidas foksi (slow fox-pohjainen). Kuka ja mikä taho on määritellyt, että hitaita tanssitaan vain suljetussa otteessa? Mikäli mukana voisi olla puoliavointa tai avointa otetta, mukaan saisi helposti mausteita argentiinalaisesta tangosta tai voisi tehdä luovalla tavalla erilaisia kuljetuksia kädenalta jne. Tällöin oltaisiin takaisin siinä, missä oltiin silloin kun ruvettiin pitämään tunteja nimellä ”hitaat”, jolloin ajatuksena oli se, että annetaan oppilaille erilaisia elementtejä, joilla tulkita hitaita biisejä, niitä biisejä joista on vaikea selvitä tanssimalla kaksi hidasta ja kaksi nopeaa askelta. 

Uskon vahvasti, että lavoilla näkee paljon luovempaa lähestymistapaa hitaisiin beateihin, trioleihin ja balladeihin kuin kisalattialla. Lavalla ei mahdu liikkumaan tilassa paljoa, jolloin luovuutta joutuu käyttämään eri tavalla ja tanssiin tulee persoonallisempi ote.  Lisäksi se, että tanssi liikkuu tilassa niin vahvasti kuin se tekee kisatilanteessa ei välttämättä ole suhteessa soivaan musiikkiin, ainakaan jos kyseessä on balladinomainen herkkä ja ”pieni” biisi. 

Tästä pohdiskelusta huolimatta korostan vielä kertaalleen, että kisalattialla oli paljon taitavaa ja todella tunnelmallista tanssia ja ilahduttavasti myös muutaman parin kohdalla selkeä halu erottautua joukosta tanssimalla lajia luovasti ja omalla tavallaan sen sijaan, että olisi tyytynyt ”lajiin nimeltä hitaat”. 

Hieno ja ajatuksia herättävä päivä oli siis lauantain Valssi ja Hitaat -lavatanssikilpailu. Ajatusten herääminen, asioiden pohtiminen ja kyseenalaistaminen on yksi tapa viedä asioita eteenpäin. Nähtäväksi jää, miten käy lavatanssikilpailu-asian kanssa!


Lissu
Jäikö artikkelista kysyttävää? Ota rohkeasti yhteys: liisa@tanssintahti.com, 0504431011