Tällä hetkellä cha chan askeleet on opetusohjelmassa tanssikursseilla hyvinkin aktiivisesti ja lavoillakin cha cha musiikki soi käytännössä jokaisena tanssi- iltana. Kuubasta 1950-luvulla maailmaa valloittamaan lähtenyt cha cha cha on niin musiikkina kuin tanssina rytmikäs ja leikittelevä. Tanssi levisi Yhdysvaltojen kautta Eurooppaan, Suomessa lajia opetti ensimmäisen kerran Akseli Vuorisola Helsingissä vuonna 1955.
Cha chan askeleet | cha-cha vaiko cha-cha-cha?
Cha chan askeleet, onko ne cha-cha vai cha-cha-cha? Tähän ei löydy yksiselitteistä vastausta, niin sekaisin noita nimiä käytetään. Cha cha on vakiintunut Suomessa seuratanssikentän käyttöön ja se on myös se muoto mitä tanssiurheilupuolella käytetään Suomessa. Kansainvälisten järjestöjen sivuilla näkee käytettävän molempia ja myös muotoa cha-cha-cha.
Oli käytössä mikä muoto tahansa, niin cha chan askeleet on asia, josta puhutaan tässä artikkelissa. TanssiOnline-palvelussa olemme valinneet käyttää muotoa cha cha.

Cha chan tausta ja nykypäivä
Cha cha juontaa juurensa kuubalaisesta danzónista ja erityisesti sen muunnelmasta danzón-mambo. Danzón oli Kuuban kansallinen tanssimusiikki 1800-luvun lopulta alkaen, ja sen rytmi oli melko tasainen ja elegantti. 1930–1940-luvulla danzón alkoi saada vaikutteita mambosta, joka oli energinen ja rytmisesti monimutkainen musiikkityyli.
Tarun mukaan kuubalainen säveltäjä Enrique Jorrín huomasi 1940-luvun lopulla, että tanssijat kamppailivat mambon nopeuden ja monimutkaisuuden kanssa ja hänelle heräsi halu luoda rytmi, jota olisi helpompi seurata tanssilattialla. Näin syntyi “cha cha cha”-rytmi, jossa tanssijat tasaisten perusiskujen lisäksi tanssivat kolmen askeleen ryhmää ” cha-cha-chaa”, eli cha chan askeleet oli keksitty.
Suomessa cha cha näyttäytyy 2020-luvulla kolmessa eri kontekstissa:
- tanssiurheilupuolella yhtenä viidestä latinalaistanssista
- seuratanssi / lavatanssipuolella lajina, jota sekä opetetaan että tanssitaan aktiivisesti
- salsapiireissä tanssina, jonka asema on marginaalinen, mutta jota jonkin verran opetetaan ja tanssitaan
Cha cha on rytmitanssi
Seuratanssin kentällä cha chata on perinteisesti opetettu Englannissa vakioidun lajin pohjalta, mutta salsagenren vallatessa tilaa myös lavoilta nykyään käytetään myös ns. kuubalaista cha chata. Ero näiden välillä on tyylissä ja painonsiirron tavassa ja totuus taitaa olla se, että käytännön tanssitilanteessa ollaan jossain näiden kahden tyylin puolivälissä.
Rytmitanssi määritelmä liittyy sekä musiikkiin, jossa on tunnistettavissa selkeä rytmi, tietynlainen napakkuus että tanssiin, jossa jalat ”polkevat” tarkkaa rytmiä lattiaan. Jalkojan napakka rytmi siirtyy myös kehoon omanlaisenaan energiana ja näin kokonaisuudesta tulee yhtä energinen kuin soivasta musiikista.
Miten opettelen cha chan askeleet?
Cha chan haaste alkeistanssijalle on usein rytmissä pysyminen ja se, että jalat löytävät oikeat paikkansa: Yksittäisiä askelia on enemmän kuin muissa tansseissa, niiden rytmi ei ole tasainen ja ne tulisi saada istutettua oikeaan kohtaan musiikkia —siinä on haastetta kerrakseen. Siksi suosittelemme, että "unohda" ensin cha chan varsinaiset askeleet ja opettele ihan ensimmäiseksi cha chan rytmi.
Chacha peruskurssi
24,90 €
(sis. alv)
Osta Onlinen cha cha -peruskurssi!
4 vaihetta cha chan rytmin oppimiseen
1. Opettele (opettajan kanssa) kuuntelemaan musiikista tahdin neljä perusiskua ja lähde tamppaamaan niitä jaloillasi. Älä tässä kohtaa mieti tyyliä tai sitä, kumman jalan vuoro on tai pitääkö jalkojen liikkua jonnekin, keskity vain ja ainoastaan siihen, että jalat ”rummuttavat” perusiskuja.
2. Samalla kun poljet rytmiä, löydä musiikista (opettajan kanssa, jos et itse kuule) tahdin nelosisku ja nosta vaikka käsi ylös aina sen kohdalla, anna jalkojen jatkaa perusiskujen rummuttamista
3. Siirrä nelosisku jalkoihin niin, että sen aikana tulee kaksi rummutusta eli myöhemmin kaksi askelta. Jatka rummutusta tällä rytmillä eli 1-2-3-4&1-2-3-4&1-2-3-4&1.
Nyt olet löytänyt cha challe tyypillisen tavan rytmittää suurin osa lajin kuvioista.
4. Lähde kokeilemaan liikkumista eri suuntiin, pyörimistä ympäri, paikallaan pysymistä jne. Älä vieläkään suo ajatustakaan tyylille tai jalkojen paikoille, keskity vain siihen että tuo harjoiteltu rytmi pysyy jaloissa. Tee tätä paljon ja kauan, laita kotona selkeärytminen cha cha soimaan ja siirry tiskipöydän ääreltä ruokapöytään rummuttamalla rytmiä jaloillasi, rummuta rytmiä samalla kun harjaat hampaita. Anna rytmin automatisoitua mieleen, kehoon ja jalkoihin.
Usko tai älä, kun rytmiajatus on selkeä, opit askeleet ja kuviot huomattavasti helpommin kun jalat ovat koko ajan ”oikeassa järjestyksessä”. Rytmin löytämisen jälkeen sen päälle voi rakentaa kuvioiden muodot eli miten kuviossa liikutaan ja pikkuhiljaa voit lähteä tutkimaan yllä olevalla videolla olevia tanssiteknisiä asioita.
Cha chan ja Rumba-boleron alkuperäinen koti on Kuubassa ja tuon upean maan kansanperinteessä. Vaikka ne ovat vuosikymmenten saatossa joutuneet kauas kotoaan ja muuntuneet erilaisiksi kuin alkuperäismuotonsa, jotain on säilynyt.
Rumban (ja rumba-boleron), cha chan ja salsan pohjalla on tanssilaji nimeltä Son. Kun nykypäivän lajeista riisuu pois nykypäivän tanssillisen tyylin, voi kaikkien kolmen lajin pohjalta löytää hyvin samanlaiset askelikot eli askeleet. Cha chassa hitaan painonsiirron paikalla on cha-cha-chaa -askel, muissa lajeissa perusaskel kestää yhden hitaan ja kahden nopean painonsiirron verran, ehkä ne tanssitaan eri iskuille, mutta periaate on sama. Samanlaisia askelikkoja ovat eteen-taakse perusaskel, huiskut, vasen käännös, kädenalitukset, kävelyt jne jne....niitä on paljon!
Muista! Kun opettelet jossain näistä lajeista uuden jutun, voit todennäköisesti hyödyntää sitä myös kahdessa muussa.

Jäikö joku asia mietityttämään? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011