Foksi on tanssilaji, jota voi tanssia käytännössä mihin tahansa tasajakoiseen musiikkiin. Foksin askeleet olisi hyvä meidän jokaisen osata, koska sitä tanssitaan ja opetetaan kaikissa länsimaissa sosiaalitanssina eli tanssina, jota tanssitaan monissa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joka ei vaadi paljon tilaa ja jonka jokainen voi oppia. 

Miksi foksi kannattaa opetella?

foksin askeleet

Foksin askeleet –mikä on tämän tanssilajin tausta?

Suomessa kutsumme foksin askelilla tanssittavaa tanssilajia nykyään tanssia foksiksi, muualla maailmalla se tunnetaan nimellä ”Social Rhythm”. Tällä nimellä se vakioitiin Englannissa 1920-30 -luvulla kansainvälisesti tunnettujen tanssinopettajien toimesta, kaikkien peruskuvioiden ajoitukseksi sovittiin SSQQ (HHNN) eli kaksi hidasta askelta (kaksi iskua musiikissa) ja kaksi nopeaa askelta (yhden iskun kestoisia). Tanssista puhuttiin silloin myös nimellä ”Crush Dance” eli tanssina, jota mahtuu tanssimaan vaikka tanssilattialla olisi tungosta. 

Foksi-nimitys vakiintui suomalaisessa tanssinopetuksen kentässä vasta 1980-luvulla. Itse aloittelin tanssinopettajan uraani 1980-luvun loppupuolella ja tuolloin käytössä olivat myös nimitykset sosiaalitanssi ja rytmitanssi. Foksi-nimitys oli tuolloin jo tanssijoiden käytössä varsinkin eteläisessä Suomessa ja Suomen Tanssinopettajain liitto otti nimityksen käyttöön tutkintovaatimuksiinsa 1990-luvun alkupuolella.

Kansan suussa foksin askelikkoon pohjautuva tanssi on kulkenut myös ”vaihtoaskeleena” ja kentällä puhutaankin vaihtoaskeltanssista. Iäkkäämpi hakija saattaa edelleen tanssiin hakiessaan ehdottaA:

”Mennäänkö vaihtoaskeleella?”.

Sosiaalitanssin merkitys on huomattu tanssin kentällä laajemminkin ja syksyllä 2023 Suomen Seuratanssiliitto Susel ry ja Suomen Tanssinopettajain liitto ry saivat rahoitusta kampanjaan, jonka kautta järjestettiin osallistujille maksuttomia foksikursseja eri puolilla Suomea. Kampanja kantoi nimeä Vaihtoaskel kansalaistaidoksi. Suurin osa kampanjan tukemista kursseista on jo pidetty ja niiden kautta on opetettu foksin askelia tuhansille ihmisille!

Miten foksin askelia voi varioida?

Suurimmalla osalla paritanssin alkeiskursseista foksin askel opetetaan tehtäväksi yllämainitulla HHNN – rytmityksellä ja tämä on hyvä ja turvallinen tapa lähteä opettelemaan paritanssia, mikäli tanssiminen on oppilaalle aivan uusi asia. Tavallisimmin kaksi hidasta opetellaan kävelyinä (viejä eteen, seuraaja taakse) ja NN-askelikko tehdään siten, että toinen N eli askelikon neljäs askel astutaan yhteen. Näin ollen askelikko on: ”kävele-kävele- askel-yhteen”, jokaisella askeleella tapahtuu painonvaihto. 

Kun kokemusta asiasta karttuu ja parityöskentelyn eli vienti-seuraamisen taidot vahvistuvat, askelikosta voi poimia käytettäväksi pelkkiä hitaita askelia tai käyttöön voi ottaa NN-askelikkoa tehtynä sekä oikealla että vasemmalla jalalla alkaen tai NN-askelikkoa voi toistaa useamman kerran peräkkäin. 

Jälkimmäinen tapa mahdollistaa myös musiikin paremman käyttämisen. Olisihan hienoa, jos tanssilla pystyttäisiin seuraamaan soivan kappaleen rakennetta. Tasajakoisissa musiikeissa on käytännössä aina yhdessä tahdissa neljä iskua (tahtilaji 4/4), joten HHNN perusaskelikko ei tue tätä millään tavalla, koska askelikon kesto on 6 iskua eli puolitoista tahtia. Tanssimalla pelkkiä hitaita (kaksi iskua) kävelyitä ja tekemällä NN-askelikkoa (1+1 iskua) viejä pystyy halutessaan paremmin seuraamaan sekä biisin tahtirakennetta että fraaseja. Tämä tapa toki, kuten mainittu, vaatii parempaa parityöskentelyn taitoa, koska seuraajan täytyy pystyä reagoimaan viejän askeleiden kestoon ilman ennaltamäärättyä ”kaavaa”. 

Ota foksin askeleet haltuun!

Oheisella videolla saat vinkkiä siitä, miten me TanssiOnlinessa lähestymme foksin opettamista. Osta kurssi tai jäsenyys itsellesi ja tule mukaan tanssimaan!

Video: TanssiOnline Foksi

Liisa Kontturi-Paasikko
Artikkelin kirjoittaja on pitkänlinjan tanssinopettaja ja -kouluttaja, useita tanssialan tutkintoja suorittanut ja alan tunnustuksia saanut Liisa Kontturi-Paasikko. Jäikö joku asia mietityttämään? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011