Kaikissa kulttuurimuodoissa on omia etikettisääntöjään, jotka ovat kenties syntyneet kauan kauan sitten mutta pitävät pintansa vaikka maailma ympärillä muuttuu. Sosiaalisissa paritanssitilanteissa kahden tanssijan pitää jollakin tavalla löytää toisensa mikäli tanssimaan ei olla tultu oman parin kanssa ja nykyään käytänteinä ovat miesten (tai viejien) haku, naisten (tai seuraajien) haku ja joillakin lavoilla sekahaku. 

Sekahaku ei ollut sopivaa tanssilavakulttuurin alussa

Suomalaisilla tanssilavoilla käytäntönä on lavakulttuurin alkuajoista asti ollut se, että tanssimaan haetaan kohteliaasti silmiin katsoen ja tervehtien, kenties kysytään: ”Saanko luvan?”. Ja että tämän haun ovat perinteisesti tehneet miehet, sekahaku ei olisi tuolloin tullut kysymykseen.

Lavatanssikulttuurin voidaan katsoa alkaneen 1800-luvun loppupuolella. Jos ajatellaan tuota maailman aikaa niin silloinhan oli vallalla hyvin vahvasti miesten maailma. Tanssit olivat tuolloin ja hyvin pitkään vielä sen jälkeen paikkoja, joissa nuoret tapasivat toisiaan ja josta haettiin itselle elämänkumppania. Itsestään selvää oli, että nuoret naiset eivät voineet tehdä julkista aloitetta ja hakea miellyttävää poikaa tanssimaan, vaan tytön oli odotettava, että mielitietty tulee kysymään lupaa tanssiin. 

Naisten haku ennen sekahakua

Hyvin pitkään tanssilavoilla käytäntö oli se, että vain miespuoliset hakevat ja toinen käytäntö, joka vakiintui oli se, että naisille ja miehille muodostui tanssipaikalla oma ”paikkansa” yleensä tanssilattian eri puolille. Naisten rivi ja miesten rivi -käsitteet ovat kulkeneet tanssijoiden suussa pitkään ja vieläkin, sukupuoliroolien hävitessä, useimmilla tanssilavoilla on varattu omat alueensa tanssinhakua odottaville viejille ja seuraajille. 

TEHTÄVÄ LUKIJOILLE! 

Mikäli sinulla, lukijani, on vielä elossa iäkkäitä vanhempia tai isovanhempia, jotka ovat käyneet tanssimassa nuorena, kyselepä heiltä naisten haun historiaa. Siitä en onnistu löytämään nopealla haulla tietoa ja olisi mielenkiintoista saada kuulla, missä vaiheessa naisten haku on tullut mukaan tanssilavakulttuuriin. Mieheni Lasse, joka on soittanut tanssimusiikkia lähes 50 vuoden ajan muistaa, että hänen aikanaan naisten hakua olisi aina ollut jossain määrin olemassa. 

Tanssilavoilla miesten haku siis oli vallalla ihan näihin päiviin saakka, naisille suotiin illasta kenties tunti naisten hakua ja jotkut lavat ottivat tavakseen järjestää myös naisten tansseja, joissa naisten haku oli vallalla illan ajan, miehille suotiin tunteroinen miesten hakua. 

Erikseen täytyy mainita ravintoloiden naisten tanssit, joista muodostui 1960-luvulla ja sen jälkeen suuri myyntivaltti. Naisten itsenäisen aseman vahvistuminen on mitä luultavimmin ollut syynä näiden suosioon. Nämä tanssit pitivät pintansa niin kauan kuin tanssiravintolakulttuuri eli, valitettavasti se kuoli lähes kokonaan 2020-luvulle tultaessa. Ravintolatansseissa hakukulttuuri oli muutenkin erilainen, koska selkeitä hakualueita ei ollut, joten käytännössä illan aikana oli sekahaku ainakin niissä ravintoloissa, joissa itse nuoruusvuosina kävin tanssimassa. 

Sekahakuko on tulevaisuuden hakumuoto? 

Sukupuoliroolien häviäminen alkoi näkyä tanssilavoilla ja tanssikurssitoiminnassa samaan aikaan kuin yhteiskunnassa alkoi levitä sukupuolineutraali ajattelumalli. Jo vuosien ajan opettajat ovat pyrkineet kursseilla käyttämään termejä viejä ja seuraaja ja usealla tanssipaikalla hakukyltit on muutettu mukailemaan näitä termejä. 

Mikäli tanssipaikan ilmoituksessa on mainittu illan aikana olevan sekahaku, se tarkoittaa käytännössä seuraavaa: viejien ja seuraajien hakurivit ovat edelleen olemassa, mutta hakuvuoroja ei ole vaan hakea voi kummasta rivistä vain. Sekahakutanssit näyttävät lisääntyvän ja onkin mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa hakurivit jäävät historiaan. Vai jäävätkö? 

Sekahaku on tuttu hakumuoto muille Suomessa elävässä kulttuurissa oleville paritanssiperheille. Sekä argentiinalaisen tangon milongoissa että rock'n' swingpuolen bileissä, west coast swing ja salsabileissä kuka tahansa voi hakea ketä tahansa. 

Sekahaku vai mikä haku —onko sillä väliä? 

Tanssikoulullamme oli ennen koronaa vireillä Hulluna Humppaa -tanssihanke, jonka kautta innostettiin nuoria mukaan tanssilavoille. Huittislaisten yläkoululaisten kurssilla haku tehtiin viejien toimesta, mutta jokainen sai tehdä sen persoonallisella tavallaan.

Tänä kesänä, kun näyttää siltä, että uusia tanssijoita on tulossa lavoille paljon, olisi tärkeintä muistaa se, että annettaisiin kaikkien kukkien kukkia ja hyväksyttäisiin kaikki tavat hakea. Luonnollisesti sillä edellytyksellä, että haku tapahtuu kohteliaasti ja yleisiä käytösetikettejä noudattaen ja että olemassa olevaa tanssilavaetikettiä kunnioitetaan, vaikka sen rajoja venytettäisiinkin. 

Tanssilavaetiketistä voit lukea lisää artikkelista Tanssin ABC: Mitä tarkoittaa tanssilavaetiketti.