Soolotanssi ei ole varsinainen tanssilaji, mutta tuota käsitettä käytetään usein kun puhutaan tanssitunneista, joilla tanssitaan ilman paria. Käsite on vakiintunut harrastajien käyttöön varsinkin paritanssimaailmassa, jossa perusoletuksena on se, että tanssitunneilla tanssitaan parin kanssa. Ne harrastajat, jotka eivät tunne paritanssikenttää ja joiden tanssilaji on baletti, showtanssi tms. tuskin kokevat tarvetta erikseen mainita että harrastavat soolotanssia. Heidän tanssiharrastuksensa on baletti tai showtanssi.

Mitä paritanssija hyötyy soolotanssista?

Paritanssissa on paljon erilaisia taitoja, joita voi harjoitella vain yksin ja taitavaksi tanssijaksi halajavan onkin syytä kehittää kehollisia taitojaan yksin. Anssi Kirkonpelto on kiteyttänyt paritanssin tärkeimmät keholliset ydinasiat kolmeen sanaan: tuki-tasapaino-kannatus. Nämä kolme asiaa tulisi pitää mukana kaikessa harjoittelussa oli kyse mistä tanssilajista ja mistä taitotasosta tahansa.

  • Tuki: syntyy siitä, että tanssija tuntee lattian ja käyttää sitä hyväkseen tanssiessaan, ikään kuin liikkuu tuesta tukeen.
  • Tasapaino: tanssijan on tunnettava jokaisella painonsiirrolla ja askeleella että on tasapainossa ja suhteessa lattiaan.
  • Kannatus: jokaisen tanssijan tulee tunnistaa, että pystyy kannattelemaan oman kehonsa tukea eli lattiaa vasten.

"kannatuksesta tulee tuki jota seuraa tasapaino"

-anssi kirkonpelto-

Soolotanssitunteja on monenlaisia. Osa niistä on kuntoliikuntahenkisiä, esim. Lavis ja Bailatino. Näillä tunneilla asioiden tarkempaan opetteluun ei käytetä aikaa, vaan tärkeintä on tanssimisen ilo ja kunnon kehittäminen ja ylläpitäminen tanssin kautta. Sellainen paritansseihin pohjautuvia soolotunteja, joissa asioiden tarkempaan opettelemiseen käytetään tunnilla aikaa on Latino Show ja näitä tunteja toivottavasti kehitetään lisää muistakin paritanssilajeista. 

Lue lisää tanssiliikuntatunnin ja tanssitunnin erosta artikkelista: Latinoshow, mikä laji se on?

Soolotanssilla lisää taitoa

Yksin harjoittelu on tehokasta myös siksi, että koko tunnin ajan voi keskittyä tuntemaan asioita omassa kehossaan ja oivaltamaan asioita omassa mielessään. Harjoittelussa voi fokustaa sitä asiaa, mikä itselle tuntuu sillä hetkellä tärkeältä: haluanko keskittyä selkeään rytmin tuottamiseen vai panostanko oikea-aikaisen painonsiirron tekemiseen? 

Paritanssipohjaisilla soolotanssitunneilla harjoitellaan lajien perusteiden ja perusaskelikkojen lisäksi myös asioita, joita ei paritanssitunneilla tehdä. Mukaan tulee erilaisia tapoja käyttää tilaa ja suuntia, usein myös rytmityksiä varioidaan tavoilla, jotka tulevat parin kanssa tanssiessa mukaan vasta harrastuksen edetessä pidemmälle. Näistä asioista on siis kehossa olemassa jo kokemusta siinä kohtaa kun niiden kimppuun käydään parin kanssa tanssittaessa. 

Video: Opetellaan Cha Cha perusaskel | Opettajana Anniina Koivuniemi! 💯💃🏼

TanssiOnlinen jäsenenä pääset harjoittelemaan soolotansseja sekä tanssiliikunnan että tanssitunnin näkökulmasta. Kehonhuoltokategoriasta löydät useamman Humppis-tanssiliikuntatunnin ja soolotanssien osiossa on tarjolla Latinoshow-tunti sambasta, jivestä ja cha chasta. Lisäksi suosittelemme rohkeasti tanssimaan myös Maikin ja Anniinan vetämät showtanssitunnit —niiden materiaalia treenaamalla saat kehoosi aivan uudenlaisia suuntia ja taitoja.

TanssiOnlinen soolotanssit

5 syytä miksi kokeilla soolotanssia:

  1. Pääset kehittämään tanssin ydinasioita tuki-tasapaino-kannatus omana itsenäsi.
  2. Saat vahvistusta tanssilajien perusteiden tanssiteknisiin asioihin ja voit harjoitella näitä rauhassa oman kehosi kautta.
  3. Opit tanssilajiin uudenlaisia suuntia ja rytmityksiä.
  4. Kehität yhdistelykykyäsi tekemällä asioita eri tavalla ja eri järjestyksessä kuin parin kanssa tanssittaessa.
  5. Pääset nauttimaan tanssimisesta vaikka sinulla ei olisi paria, jonka kanssa treenata.

Liisa Kontturi-Paasikko
Artikkelin kirjoittaja on pitkänlinjan tanssinopettaja ja -kouluttaja, useita tanssialan tutkintoja suorittanut ja alan tunnustuksia saanut Liisa Kontturi-Paasikko. Jäikö joku asia mietityttämään? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011